keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Lokakuun spesialiteetit, olkaa hyvä!

Lokakuussa Kårenin Kirppiksellä sunnuntaina 16.10.2016 12-16 tapahtuu perinteisen kirppismeiningin lisäksi muutama uusi asia. Ennen niihin pureutumista, muistuttelemme että kirppispaikkoja löytyy vielä kaikkiin muihin tiloihin paitsi takka-aulaan, yllättäen se myi taas heti loppuun (: Takka-aulaan toki mahtuu vielä marras- & joulukuulle. Paikkasi sait kätevästi täältä ja sen jakaminen kaverinsa kanssa on täysin fine.

Mutta niihin itse spesialiteetteihin:

1. TYY:n Kehyviikko & Tekstiili 2.0


Kårenin Kirppis on yhteistyökumppanina Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan Kehyviikolle. Tämän johdosta Tekstiili 2.0 poistotekstiilihankkeelta Mitä sinulla on jalassa? -työpajan Kårenin kirpputorin yhteydessä. Poistotekstiilihanke on paikallinen pilotti, jonka ajatuksena on herättää ihmisiä miettimään kulutustaan ja vaatteiden elinkaarta. Tekstiili 2.0 olikin yhteistyökumppaninamme poistotekstiilikeräyksellään jo keväällä 2016. Tekstiili 2.0 pitää pistettään kahvilan vastapäisessä pienessä tilassa. Matkalla Argentiinasalin myyjiä kurkkaamaan, on tuo tila noin puolessa välissä, oikealla.




2. Turun Ekotori 

 

 Turun Ekotori on lokakuun Kårenin Kirppiksellä mukana. Vihdoin, jee! Ekotori tulee pitämään pistettään ala-aulaan, pääovea vastapäätä.

Pisteellä: 


-Jaossa ilmaisia kirjoja

-Jaossa Ekotorin haalarimerkkejä, jos niitä on vielä muista riennoista jäljellä
-Vastaanotetaan SEKÄ rikkinäisiä ETTÄ ehjiä piensähkölaitteita!
 Sähkölaitteiden vastaanottopalvelu on myös kirppiksen asiakkaille, ei vain myyjille!
-Jaetaan toki tietoutta Ekotorin toiminnasta

 Muistathan opiskelija, että Ekotorilta saat opiskelijakortilla -20% alennuksen kaikista yli 5€:n ostoksistasi!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti