Taho on löytynyt. Tästä lähin, jokaisen Kårenin Kirppiksen myyntipäivän jälkeen Sinä myymään tullut voit lahjoittaa myymättömät tavarasi, kirjasi, vaatteesi, korusi, lelusi, mitä myynnissä sinulla olikaan Tsemppi ry:n hoiviin. Järjestö on Turun seudun Mielenterveyspalveluyhdistys, joka ohjaa toiminnasta tulevat tulonsa mielenterveyspalveluihin mutta myös työttömien avustamiseen. Haluan ehdottomasti painottaa sitä, että mielenterveystyö ei tarkoita vain hullujen hoitamista, todella moni kärsii nykyaikana jonkiasteisista mielen ongelmista. Johtuuko se siitä, että ongelmia osataan käsitellä nykyään erilailla ja siksi niitä tuodaan esiin enemmän vai siitä, että nyky-yhteiskunta on vaativampi kuin ennen? Siitä voisi keskustella loputtomiin. Joka tapauksessa, tälle avulle sekä kuntouttavalle toiminnalle on olemassa suuri tarve.
Tärkeää minulle oli se, että Sinä myyjänä saat tilaisuuden myydä ylimääräisyyksiäsi n. 900 kävijän kiertäessä kirppistä neljän tunnin ajan ja myyntiajan päätyttyä voit lähteä kotiin pelkän rahalippaan kanssa, jos niin haluat. Autoton voi tulla taksilla tavaroineen, myydä kamoja päivän ja lahjoittaa myymättömät Tsemppi ry:lle. Ihan sairaan siistiä, ainakin itse järjestäjän mielestä!
Tällä hetkellä huhtikuun myyntipäivä, su 24.4 on täyteen varattu kuten myös toukokuinen lauantai 7.päivä. Edellisiä kirppiksiä muistellen, muutoksia varasijoille saattaa tosin vielä tulla paljonkin, joten varasijoille voit halutessasi ilmoittautua (kareninkirppis@gmail.com). Varasija ei valitettavasti kuitenkaan takaa itse myyntipaikkaa.
Tsempin toimintaan voit tutustua heidän kotisivuillaan täällä, kliklik ja ikioma miniraporttini heidän myyntiputiikeistaan löytyy taasen täältä. Tsemppi ry:llä on tällä hetkellä kaksi myyntiputiikkia, toinen sijaitsee Leaf -centerissä (Kärsämäen Valinta) ja toinen avattiin juuri Turun keskustaan Maariankadulle (K V Boutique). Näiden kirpputorien hinnat eivät päätä huimaa ja tavara on saatu täysin lahjoituksena. Tervemenoa siis shoppailemaan myös sinne.
Rauhallista pääsiäistä, juhlitte sitä tai ette (: Lisäksi toinen yhteistyökumppanikuvio on luvassa joka koskettaa sekä myyjiä että ostajia ja siitä julkaisen infoa pääsiäisen jälkeen.
Mukavaa pääsiäistä! Uusin trendiherkku lieni töhnämuna, tosin itse taidan syödä ihan vain mämmiä.
Ps. Hylätty Huvipuisto -burleskitapahtuma räjähtää käyntiin pe 8.4. yllättäen Kårenilla.
Sinnekin saa tulla (: Infot, täällä.
//Edvina
& Kårenin Kirppis