maanantai 28. joulukuuta 2015

Tammikuun myyntipaikat täynnä - loput kevään paikat voi varata 10.1 alkaen!

Turun Sanomien Kaupunki -liitteeseen tuleva haastattelu tehtiin tänään. Ilmestyy torstaina 7.1, kiitokset jutusta ja alla olevasta kuvasta mukavalle toimittajalle, Anu Välilälle (:

 Muille kevään kirppispäiville alan ottaa paikkavarauksia vastaan tammikuun kirppiksen jälkeen - eli siis tasan kahden viikon päästä!

 Ensimmäinen tapahtuma on toki ihan oikea tapahtuma, mutta sisältää monta liikkuvaa elementtiä jonka oikeita lokaatioita ei voi tietää mitenkään muuten kuin kokeilemalla. En pysty yksin muuttumaan viideksikymmeneksi myyjäksi, pariksikymmeneksi vaaterekiksi ja kymmeniksi ostajiksi vaan ensimmäinen tapahtuma on pidettävä, jotta tietää mitä seuraavassa tehdään vielä paremmin.

 Myyjillä tulee olemaan tiivis tunnelma, mutta ostajilla tilaa pitää riittää. Ei ole järkevää tuupata koko salia täyteen ihmisiä (kuten Turun Kaupunginteatterin kirpputorilla tehtiin..), sillä kukaan ei pääse liikkumaan mihinkään, se on turvallisuusriski eikä kukaan varmastikaan halua kaivaa lompakkoaan esiin kymmenen muun piirittäessä. Jotta ostajilla olisi tilaa kävellä tilassa ja tutkia myyjien valikoimaa, tullaan sisään saliin päästämään kerrallaan vain tietty määrä ihmisiä. Ei tosin kannata huolestua etteikö tavaraa riittäisi muillekin kuin kahdeltatoista tulleille - tässä maailmassa varmasti riittää. Kaikki eivät voi etsiä samoja aarteita.


Tapahtuman järjestäjä, Edvina itse. Kuva: Anu Välilä

Kirpputoripaikat varataan toistaiseksi sähköpostilla: kareninkirppis@gmail.com. Ilmoittautuminen lopuille kevään päiville alkaa 10.1. Ilmoitathan viestissä puhelinnumerosi, tarvitsetko tilaa rekille (rekkitila loppuu varausjärjestyksessä) ja mille päivälle olet halukas tulemaan myyjäksi.

Alle kaksi viikkoa ensimmäiseen tapahtumaan!


//Edvina & Kårenin Kirppis


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Mikä ihmeen Kårenin Kirppis?

Ihmisten kaapit natisevat liitoksiltaan ja pursuavat tavaraa, mutta silti ihmisen tarve ostaa uutta ei irroita otettaan. Mitä jos ostaisit itsellesi ne uudet tavarat käytettyinä? Tai hankkiutuisit eroon turhakkeistasi kirpputorimyynnillä? Halusin luoda tapahtuman, jossa myyjille riittää ostajia ja ostajille riittää valikoimaa. Mikään ei ole kurjempaa kuin roudata ylimääräisyytensä kirpputorille jonka asiakasmäärän voi laskea sormin ja varpain. 

Idea Kårenin Kirppikseen sai alkunsa noin kolmisen vuotta sitten, kun harmittelin Turun kirpputoritapahtomuutta. Toki pienempiä kirppiksiä on riittämiin, mutta varsinaisista tapahtumista ei oikein voida puhua. Helsingissä järjestettävissä Kallion puistokirppiksissä, Kattilahallin kirpputoreilla ja Kaapelin kirppiksellä olen vieraillut kohtuullisen usein. Kirpputorielämäntapaihmisille ( = lue ostaa kaiken tarvitsemansa tavaran käytettynä) kirpputoritapahtumat ovat kuin taivas. Kierrätysideologia on itselleni tärkeää ja siksi koen että kaupunkimme ja yhteiskuntamme tarvitsee enemmän mahdollisuuksia myydä itselleen tarpeetonta tai ostaa tarpeellisia asioita käytettynä.

 Ylioppilaskuntatalomme Kåren oli paikkavaihtoehtona täysin luonnollinen, sillä olen ollut tuottamassa siellä burleskitapahtumia jo keväästä 2011. Nykyään burleski-iltamme kulkee nimellä Hylätty Huvipuisto. Kåren on elegantti, tuttu ja turvallinen, mutta ennen kaikkea aivan Turun keskustassa. 

Tervetuloa ostamaan tai myymään! 

Kirppisterveisin 

Edvina Walstén
Tapahtuman tuottajatar

Kevään varmistuneet tapahtumapäivät: 

La 09.01.2016
Su 07.02.2016
Su 06.03.2016 
Su 24.04.2016 
La 07.05.2016 


Jos Kårenin Kirppis kiinnostaa yhtään enemmän, kurkkaa tutun tutun kuvaama koulutyövideo alta!
Kuvamateriaali: Eero Lassila

Ps. Itse en UFFia laske sinänsä kirpputoriksi järjestäytyneisyytensä vuoksi, mutta sille keskustan kirppikselle, jolle olisin halunnut kuvattavaksi kuvausluvan saaminen oli suhteellisen suuren byrokratian takana..





 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ensimmäisen kirpputorin myyntipaikat varattu loppuun!

Valtavan nopeaa toimintaa!

 Vaikka en ole ehtinytkään  mainostaa vielä Kårenin Kirppistä missään muualla kuin SoMessa ja lähinnä Facebookissa eivätkä edes lehdistötiedotteet ole lähteneet  maailmalle on tapahtuma jo silti tavoittanut niin suuren ihmismäärän, että ensimmäisen kirpputorin myyjäpaikat täyttyivät muutamassa tunnissa. Turku on todella kaivannut tätä.

  Seuraava kirpputori kirppistellään helmikuussa, sunnuntaina 07.02.2016. Osa olikin toivonut mielummin sunnuntaita kirpputoripäiväksi.

 Mutta mikä tärkeintä: Ostajia saa päivän aikana vierailla hur mycket som helst.

 Tervetuloa!





torstai 26. marraskuuta 2015

Kårenin Kirppis nro 1 - 9.1.2016!


Uusi kirpputoritapahtuma Turussa, Kårenilla!


Uusi vuosi, uudet kujeet. Onko vaatekaappiaan aina pakko uudistaa uusilla vaatteilla? Voisiko etsimäsi tarve-esine löytyä sittenkin käytettynä? 

Turku on jo pitkään kaivannut kirpputoritapahtumaa keskeiselle sijainnille keskustaan. Ihmisten kaapit ja kodit pursuavat tavaraa, mutta silti tarve ostaa uutta ei irroita otettaan. Mitä jos ostaisit itsellesi ne uudet tavarat käytettyinä? Tai hankkiutuisit eroon turhakkeistasi kirpputorimyynnillä? 

Haluamme luoda tapahtuman, jossa myyjille riittää ostajia ja ostajille riittää valikoimaa. Mikään ei ole kurjempaa kuin roudata ylimääräisyytensä kirpputorille jonka asiakasmäärän voi laskea sormin ja varpain. 

Paikka sisältää jykevän pöydän (kooltaan 124 x 75cm, korkeus 72cm) sekä tuolin, vaatetelineen ja henkarit voi myyjä tuoda halutessaan itse. Ilmoittautumisohjeet myyjille sekä myyntipaikkojen hinnat (sis. alv 24%) julkaistaan pian.

Kauppaa käydään klo 12-16, myyjät saavat luonnollisesti saapua paikalle jo aiemmin. Huomioithan, että tilassa ei ole hissiä vaan myytävät tavarat pitää siirtää myyntitilaan eli juhlasaliin rappusten kautta.

Ostajille tapahtuma on luonnollisesti maksuton.

Tehdään tapahtumasta yhdessä jatkuva!

Kirppisterveisin

Edvina Walstén
Tapahtuman tuottajatar

Yhteistyössä:

Kåren // karen.fi

Toinen huipputapahtuma Turussa:

Hylätty Huvipuisto // hylattyhuvipuisto.com

Kåren. Kuva: Jere Satamo Photography